Hahmot ja Galleriat

Tämä osio on omistettu hahmoesittelyille, sekä kaiken maailman raapusteluille mitä Rotan Taru-konseptista on tietokoneeni ja laatikkojeni syövereihin jäänyt. Tämä on sitten hieman spoileriarkaa aluetta, ettäs tiedätte.

Hahmogalleria

Hahmoja tarinassa vilisee riesaksi asti - siksi heidät on koottu tänne, yhden linkin taakse pällisteltäväksenne. Ihan joka ikistä tarinan hahmoa tuskin kannattaa esitellä, mutta suurin osa saa oman osionsa tänne kunhan katson sen tarpeeliseksi.

Kuvagalleria

Tämä osio sisältää yleistä Rotan Taru-taidetta, potretteja sun muita tiedättehän. Varsin ihastuttava pikku-osio, saatte myös tuta kuinka keskinkertaisesti Tiirikka piirtää. :D

Konseptigalleria

Tämä hyvin epämääräisesti nimetty osio on tarkoitettu suunnittelukuville. Esim. eri ihmisheimojen tuntomerkkejä ja hirviöiden ulkonäköä pohtivat luonnokseni päätyvät tänne. Kovin on sotkuista jälki, mutta tuntomerkkejä täällä lähinnä etsitään.

Olipa kerran...

Aina silloin tällöin Tiirikan pää täyttyy ideoista, jotka saavat hänet kirjoittamaan asioita, jotka kertovat kyllä samasta maailmasta ja jopa samoista hahmoista kuin Rotan Taru, ne vaan eivät sovi itse tarinan osiksi. Näitä pikkunovellinpätkiä varten on tämä osio, josta näitä taustatarinoita voi sitten lueskella.

Valid XHTML 1.0 Transitional

Sivuston sisältö © Tiia Thai ellei muuta mainita, oikeudet pidätetään ja sitä rataa.